Aamulla olin Tamban kanssa kavelylla Tokai metikossa. Palatessani takaisin autolle klo 9 aikaa, toisella puolella tieta metsaa paloi jo vauhdilla. Oli siella 2 pienta paloautoakin, mutta koska metsaa oli kaadettu viime vuonna, kaikki rangat ja risut oli jatetty sinne, se oli menoa se.
Kuvat meidan alueelta, koska menin sitten Ronin kanssa ulkoilemaan.
Klo 12 aikaa kun menin patiollemme, en nahnyt enaan poytavuorta, se oli harmaan savun peitossa.
Taalla on ihan tuuletonta ja lamminta+30, ihanaa...mutta savun hajua alkoi tulla jo sisatiloihimme. Nyt koululle hakemaan tyttaret kotiin ja kauppaan!
Onpa erikoisen näköinen savupilvi. Harmi, että metsää palaa, toivottavasti ei päässyt kovin isoksi roihuksi lopulta.
VastaaPoistaEi paassyt, talla kertaa hallitsivat tilanteen. Viela tanaankin siella oli miehia vartioimassa ja savu haisi.
VastaaPoistaMeidan pyykkinarulla oleva pyykki piti ravistaa, siita lahti tuhkaa. Samoin kun lahdin autolla ajamaan, auto paalla oli tuhkaa.
Hyvä, ettei sattunut suurempia vahinkoja.
VastaaPoista